Lastenlehdet

Nalle Puh

Nalle Puh on perheen pienimpien oma sarjakuvalehti. Maailman rakastetuin satukarhu johdattaa lapset vanhempineen hauskalle retkelle Puolen hehtaarin metsään tapaamaan ystäviään. Lehden seikkailut ovat juuri sopivan kokoisia pienille lukijoille ja niissä on aina onnellinen loppu. Puhin puuhasivuilla on paljon mielenkiintoisia tehtäviä ja mukava iltasatu tuudittaa turvallisesti höyhensaarille.

Tilaa Nalle Puh

Roope-setä

Roope-setä seikkailee omassa nimikkolehdessään. Ankkamaailman tehokkaimmalla bisnesnokalla varustettu miljardööri johtaa usein sukulaispojistaan koostuvan retkikuntansa mitä huimimpiin seikkailuihin maailman ääriin ja jopa ziljoonien valovuosien päähän kaukaisille planeetoille. Lehden kaikki sarjat ovat Suomessa ennen julkaisemattomia.

Tilaa Roope-setä

Aku Ankka

Aku Ankka on kasvanut vuosikymmenten kuluessa Suomen suosituimmaksi aikakauslehdeksi, joka kuuluu kaikenikäisten suomalaisten lempilukemistoon. Akkarin suosion syy on epäilemättä sen riemukkaissa ankkatarinoissa ja taidokkaassa kuvituksessa, mutta myös rikkaassa ja oivaltavassa suomen kielessä, jota vaalitaan erityisen tarkasti. Akkaria ei suotta mainita Suomen hauskimmaksi lehdeksi!

Tilaa Aku Ankka

Prinsessa

Prinsessa-lehti näyttää tien prinsessojen sadunhohtoiseen maailmaan. Kuvakertomuksissa esiintyvät kaikki Disneyn rakastetut prinsessat Arielista Tuhkimoon aivan uusissa seikkailuissa. Lehti tarjoaa onnistumisen iloa tuottavia askarteluohjeita, kivoja puuhatehtäviä, pelejä ja palkintoja sekä kauniita prinsessa-julisteita oman huoneen koristukseksi. Jokaisen lehden mukana seuraa lisäksi ihana yllätyslahja, joka tuo ylellisen lisän prinsessaleikkeihin.

Tilaa Prinsessa

Aku Ankan sarjisekstra

Aku Ankka - sarjisekstra on sarjakuvalehti vain Aku Ankan tilaajille. Lehden voit siis tilata vain siinä tapauksessa, että sinulla jo on voimassa oleva Aku Ankka -lehden tilaus. Sarjisekstrassa seikkailee tuttujen ankkalinnalaisten lisäksi myös viikkolehdessä harvemmin esiintyviä Disney-hahmoja tutusta Mummo Ankasta aina eksoottiseen brasilialaispapukaija José Cariocaan.

Tilaa Aku Ankan sarjisekstra

W.I.T.C.H

Will, Irma, Taranee, Cornelia ja Hay Lin ovat viisi aivan tavallista tyttöä - vai ovatko sittenkään? Yhdessä he ovat noitajengi W.i.t.c.h. ja maailmankaikkeus tarvitsee heitä… W.i.t.c.h on lehti täynnä maagista sarjakuvaa, kiehtovia horoskooppeja ja jännittäviä testejä. Uusi lehti ilmestyy kerran kuussa. Hyppää mukaan taianomaisiin seikkailuihin!

Tilaa W.I.T.C.H

Puuha-maailma

Monipuolinen ristikko- ja pulmalehti 5 - 15 vuotialle. Paljon erilaisia tehtäviä.

Tilaa Puuha-maailma